Päiväkirja

1.7.2007 Kirjoittelua pitkästä aikaa

Täytyy kai päivitellä kotisivuja pitkästä pitkästä aikaa. Sivut ovat uusiutumassa tässä joskus, joten en millään viitsisi enää päivitellä näitä vanhoja, mutta kun kuulumisiakin on kiva kirjoitella pitkästä aikaa. Lisäksi tämän päiväkirjan päivitys on aika hankalaa, joten se on vaan jäänyt. Kaikki tytöt voivat hyvin, ja niiden kanssa onkin touhuiltu kohtuullisen ahkerasti.

Lähinnä Oona on kunnostunut tulosrintamalla: Taipparit läpi, viikko siitä ja NOME:ssa alokasluokasta 2-tulos, luonnetestissä testattu selväpäiseksi hyvällä arvostelulla, tokosta 1-tuloksia avoimesta luokasta ja TK2, ja kevään aikana kolme näyttelyä, saldona kolme eriä, 2 vara-sertiä, 2 kertaa PN2 ja kerran PN3. Ei hassumpaa. Kiiakin on tokoillut yhden kerran EVL:ssä saaden 295 pistettä ja kirkkaan ykköstuloksen (meidän parhailla pisteillä ikinä). Kiia teki myös historiaa ollen eka tollerinarttu voittajassa NOME:ssa koskaan. Tulosta ei vielä tullut, mutta treenit jatkuvat. Lisää häiriöllistä parityöskentelyä, niin eiköhän se siitä joskus ehkä. Muusa läpäisi taipparit helposti heti ekalla yrityksella 8 kk ja kolmen päivän iässä tehden tosi hienoa hakua (haki kokeen ainoana kaikki 3 takarajan riistaa + heittovariksen). Pennuista IntroIivari läpäisi samoissa taippareissa taipparit, tehden varmaa työtä kokoajan. Rasmuskin kävi taippareissa, mutta jostain syystä sai päättömän laukkahepulin kolmen variksen jälkeen, eikä mennyt enää takaa etsimään riistaa. Treeneissä se on ollut kuitenkin hyvä, joten Raaraakin läpäissee ne toivottavasti jossakin vaiheessa. Lisäksi Rasmus on ollut kaksi kertaa näyttelykehässä ollen kummallakin kerralla ROP- pentu. Olimme tollerileirillä melkein koko porukka, vain Luma oli pennuista kotona omistajan kiireiden takia. Viski voi tällä hetkellä hyvin ja normaalisti, se on ollut muutaman viikon ilman lääkitystäkin ja oireet eivät ole ainakaan vielä palanneet. Viskipiski on päässyt murtamaan Kainuulaisten ennakkoluuloja tollereista, näyttäen että kyllä pienessä koirassa on tahdonvoimaa vaikka muille jakaa. Erityisesti mieltä lämmittivät taipparikurssia vetäneen labbisihmisen sanat: enpä ole koskaan nähnyt tollerin työskentelevän noin kivasti. :) Sanni on pyörähtänyt parissa näytelmäkehässä ihan kivoilla arvosteluilla. Sekin varmaan starttaa taippareissa tänävuonna, jos juoksut eivät sotke kuvioita. Luma treenailee perustokoa, vähän agilityn perusteita, ja noutojuttuja. Luma on hyvin samantyyppinen kuin Kiia, joten Jaakolta vaadittaneen monia malttitreenejä. :) Tico treenailee tokoa ja noutojuttuja. Tico on pojista eniten Kiia, joten Lauralle ja Kallellekin pitkää pinnaa. ;)

Yhdet pentutreffitkin kerkisivät jo menemään huhtikuussa, ja KIVAA oli. Kaikki olivat paikalla. Tutustuimme MEJÄ:n saloihin Salosen Katin opastuksella. Kaikki pääsivät nuuskuttelemaan omat jälkensä, ja innokkaimmat taisivat vetää napaansa kaikki löytyneet veripisarat.

Niin olen ollut labrassa töissä jo helmikuusta lähtien, ja vielä on 20 päivää loman alkuun. Sitten alkaakin kunnon ikkunanlaitteluprojekti, jotta ensitalvi ei olisi ihan niin kylmä kuin edellinen. Koirarintamalla eniten askarruttaa Oonan miesasiat, sillehän on suunnitelmissa ensivuoden puolella pentue Redadict -kenneliin. Kiian kanssa startataan SM-tokossa vailla paineita, sillä Kiialla menee tällä hetkellä kovaa. Se nauttii kesästä täysin tassuin, ja antaa mennä niin lujaa kuin vain pääsee. Suunnalla ei ole väliä, kunhan mennään kovaa. Katsojilla on taatusti hauskaa, mulla ei aina niinkään. Treeneissä on tullut nähtyä kaikenlaisia variaatioita miten liikkeet voi suorittaa, joten saas nähdä mitä kokeessa keksitään. Kaippa sen kanssa tarttee vielä pari starttia ottaa NOME:ssakin. Muusankin kanssa tarvisi tehdä vielä enemmän. Se vaan on jotenkin niin luvattoman helppo, että tuudittautuu siihen harhaluuloon, että kyllä se tän osaa, vaikkei sille ole opetettu yhtään mitään. Se on niin rauhallinen äitiinsä verrattuna, että sen kanssa voisi vaikka harkita WT:täkin joskus. Se on myös mukavan hiljainen, viimeksi eilen tuli treeneissä todettua. Sen voi jättää vaan puuhun katselemaan, ja se on ihan tyytyväinen. Pitää harkita joskohan sen kanssa uskaltaisi startata NOME:ssa, vai antaako kakaran kasvaa. Toisaalta kaikki noutohommat on sille vielä ihan leikkiä, että ehkä sen varjolla voisi yrittää. Mutta harkitaan. Kyllä tuossa Kiian voittajaluokassakin ja Oonan alokkaassa on ihan tarpeeksi tekemistä.

19.1.2007 Pennut painivat

Loppiaisena oli pentupainit, joissa olikin mukava osanotto, sillä kaikki muut paitsi Viski olivat paikalla. Oli tosi hienoa nähdä millaisia pienistä vauvoista oli tullut. Kaikkein mukavinta pennuista oli nähdä, että kaikilla pennuista oli mielestämme hyvä hermorakenne, ja ne rakastivat tipuja. Luonnetta vaaveista kyllä löytyi, mutta se ei ollut mikään yllätys. Mikään maaseudun ihmeistä ei pahemmin pelottanut pentuja, vaikka oikein yrittämällä yritettiin keksiä jänniä juttuja (pellin kolinaa kesken lenkin, haulikolla ampumista, hevosia pihapiirissä jne. ). Aivan ihania pentuja jokaikinen, ja tosi kiva päästä taas juttelemaan heidän omien ihmisten kanssa. Huhtikuussa sitten taas kaikki porukalla uudestaan.

Viski on voinut paremmin. Onneksi kortisoni tehoaa hyvin, ja poika on aikalailla nimensä veroinen. :) Kerrotaan nyt täälläkin, että Viskin oireet alkoivat erikoisesti. Ensimmäinen oire jostakin epänormaalista oli hännän kipeytyminen. Häntä oli tosi kipeä, ja raasu ei saanut sitä heilutettua tai nostettua lainkaan, ja hännän sivussa oikealla puolella oli selkeä kipupiste. Pentu oli selvästi kipeä, lepäili paljon ja oli omissa oloissaan, mutta aluksi oireet eivät ollet niin vahvoja. Kuume ei ollut niin kova kuin A/M:ssä yleensä, välillä käytiin liki normaalilämmönkin puolella. Viskillä oli kokoajan kipulääkitys, joka tietenkin saattoi laskea kuumetta. Aluksi Viskistä etsittiinkin vikaa hännän tyvestä rangasta, sillä se oli selkeästi kipein kohta. Pentua kuvattiin ja tutkittiin, mutta mitään ei löytynyt. Vähitellen myös Viskin niska kipeytyi, ja YES:issä niska oli jo selvästi kipeä. Mutta vähän erikoisten oireiden vuoksi Viski ei saanut oikeaa hoitoa heti, ja nyt harmittaakin sen puolesta kun ei heti ymmärretty missä kipu on. Myös joulun pyhäpäivät vaikeuttivat hoitoon pääsyä. Koska mitään selvää ei aluksi tullut, pyysin varmistamaan autoimmuunisairauden mahdollisuuden eläinlääkäriltä. Aluksi se tuntui erittäin epätodennäköiseltä, mutta vähitellen oireet selkenivät. Onneksi siis tällä hetkellä näyttää hyvältä, ja Viskistä on tullut kunnon piski, ja Jussi ja Teresa saavat tosissaan yrittää pysyä sen perässä. :)

Haluankin nyt kiittää näin kotisivujen välityksellä kaikkia niitä ihmisiä, joilta olen saanut sähköpostia ja muita yhteydenottoja asian tiimoilta. Olette ihania. Voimat ja aika ei ole riittänyt vastata teille kaikille erikseen, mutta tiedän että saatte kiitokset näinkin. Teidän viesteistä on saanut voimaa jaksaa tukea myös Viskin perhettä, ja hetkeäkään ei kaduta että kerroin asiasta julkisesti.

Tänään meillä piipahti Sanni-tyttönen kylässä. Että se on samannäköinen Muusan kanssa! Juuri sellainen pusukone mistä minä pidän, ehkä vain aavistuksen rauhallisempi kuin meidän Muusa. Huomenna tulee Tico-poika kylään, ja onkin tosi mukava päästä perehtymään vielä tarkemmin Tico-mörssärin sielunmaisemaan. Tico oli pentulaatikossa Sisu, ja ainakin pentutreffeillä tuntui nimensä veroiselta kaverilta. Eli potkua kyllä riittää harrastuspuolelle, kunhan saadaan ne hampaat kuriin... :)

Niin joo, ja Kiiasta tuli vuoden 2006 NOME-tolleri. Ei hassummin, toisen kerran ikinä narttu voittaa palkinnon. Ja se ekan kerrankin tittelin saanut narttu oli tietenkin meidän Kiia viimevuonna. TOKO-tollerissa tulimme niukasti kakkoseksi, ja TOP-tollerissa kolmoseksi. Ei hassummin, kun elokuun jälkeen ei ole kisattu yhtään, ja alkuvuosikin meni minulta melkein kesäkuuhun saakka Ateenassa. Aikas vuosi, etten sanoisi. Jos joku olisi väittänyt viimevuonna että näin paljon tulee tapahtumaan sen vuoden aikana, en olisi ikinä uskonut. Ensin vaihtarina Kreikassa, sitten ex-tempore häät (tai suunniteltiinhan niitä kuukausi), kiivasta uroksen etsintää, astutus, jännitystä, synnytys, mieletön koulutöiden suma koko syksyn, kotien etsintää pennuille ja pentujen paimentamista, Viskin sairastuminen. Olipa siinä vuosi, toista samanlaista en kyllä heti perään jaksaisi. Tai rankin osuus on onneksi nyt pois, kun koulu loppui. Onneksi ihana Ville on antanut mahdollisuuden ladata kotona akkuja muutaman viikon tähän uuteen vuoteen, lomaahan mulla ei olekaan ollut moneen vuoteen ennen kuin nyt. Nyt sitten vaan uusilla voimilla eteenpäin, kuin mummo lumessa.

4.1.2007 Voiko vitutukseen kuolla?

Uusi vuosi alkoi synkkääkin synkemmillä uutisilla. Viskillä todettiin A/M, jonka oireet alkoivat jo 10 viikon iässä. Onneksi raasu reagoi kortisoniin hyvin, ja elämä näyttää valoisammalta. Tällä hetkellä pidetään kädet kyynärpäitä myöten ristissä, etteivät muut sairastu.

Alusta asti oli selvää, että asiasta tehdään täysin julkinen. Kaikkien sairauksien salailu ja piilottelu ei auta ketään, eikä vie asioita mitenkään eteenpäin. Vain avoimesti asioista puhumalla voidaan päästä terveempään rotuun. Ei ketään hyödytä sanominen jälkikäteen, että kyllähän minä arvasin, ja olihan tämä tiedossa. Koska kaikki tieto kulkee aina vaan suusta suuhun, ei voi koskaan tietää varmaksi kenen tietoihin voi luottaa. Itse emme pitäneet yhdistelmää korkean riskin yhdistelmänä, ja taustalta löytyvät tiedossa olevat tapaukset kerrottiin kaikille avoimesti. Myöskin Zebin työskentely oli sellaista katseltavaa, että harva tolleri pystyy nykypäivänä siihen. Ikävä kyllä.

Asia risoo suuresti, mutta sille ei mahda nyt mitään. Paskan määrähän on aina vakio, ja Kiian ja Oonan kanssa on päästy terveyspuolella niin helpolla (ei koskaan edes yhtä antibioottikuuria tai kipulääkettä), että ehkä olikin jo aika palautella takaisin maan pinnalle. Ehkä joskus ilmapiiri kaikkien tollerin omistajien ja kasvattajien keskuudessa on sellainen, että asioista voidaan puhua rehellisesti ja avoimesti. Mutta näillä mennään eteenpäin. Vaikka tästä johtuva harmi on suuri, pitää yrittää katsoa tulevaankin. Onneksi Viski on mahtavassa perheessä, jossa häntä rakastetaan ehdoitta.

Kuluneen vuoden kertausta todella tiivistetysti:

- Kiia sai muutaman tuloksen tokossa, ja tuli tottelevaisuusvalioksi. Kiitoksia Riitalle treeniavusta ja Kiialla starttailusta!

- Lisäksi Kiia sai ykköstuloksen NOME:ssa avosta, ja passituksen voittajaan. Niin ja saihan se kolmostuloksenkin avosta.

- Kiian pennut syntyivät syksyllä

- Oona sai TK1 tokosta, ja ykköstuloksen avoimesta luokasta tokossa

- Oona JUM-testattiin

- Oona kävi koko syksyn ahkerasti Villen kanssa metsällä, ja toimikin kivasti ollen oikein mukava metsästyskumppani

Ensivuoden tavoitteista (saa nähdä jääkö haaveeksi vain): Kiia starttaa NOME:ssa voittajassa ilman toiveita tuloksesta, ja metsästelee syksyllä. Ehkä joku tokostarttikin, riippuu miten jaksetaan treenailla. Oona yrittää päästä taippareista läpi, ja metsästää syksyllä. Oona koittaa haalia kasaan TK2-tunnuksen tokossa, ja kenties starttaa voittajassa. Kummankin tytön kanssa koitetaan saada itseämme niskasta kiinni, ja rupeamme käymään kimppatreeneissä (matka 50 km yhteen suuntaan). Ne ovat kuitenkin ratkaisu kummankin pahimpiin ongelmiin nomessa. Muusa saa kasvaa ihan vapaata tahtia, ja tulla sellaiseksi kun tulee. Peruskoulutuksessa sen kanssa käydään, ja hiotaan yhteistyötä. Katsotaan nyt miten sen kanssa edetään.

Lisäksi me ihmiset yritetään saada tollerikerhon NOME-toimikunta toimimaan, ja tämän vuoden kokeet ja treenit kunnialla järjestetyksi.

20.12.2006 Joulun odotusta valmiina

Tupa tyhjeni joulukuun alussa. Tai ainakin melkein, sillä jätimme itsellemme yhden riiviön kasvamaan. Eli laumassamme on uusi jäsen, Muusa nimeltään (pentuna Ama). Ulkonäöltään se on paljon Kiian näköinen, ja luonnekin on samanlainen utelias ja peloton. Vähän tässä vielä tutustutaan toisiimme, sillä tuntuu että Muusa muuttuu päivittäin. Milloin kasvaa jalat, milloin runko, milloin korvien välin sisältö. Jos ihmettelet miksi taas uusi koira, on selitys yksinkertainen: kesäaika on lyhyt, ja metsästykausi vielä lyhyempi. Jos haluaa koiran jota voi käyttää NOME-kokeissa ja metsällä, ja sattuu vielä valitsemaan nartun, saattaa suunnitelmat mennä pipariksi. Sopivaan väliin osuneet juoksut sotkee koko metsästyskalenterin, joten nyt kun meillä on useampi narttu, on toivottavasti joku aina "käyttökunnossa". Lisäksi Oona on hyvin pitkälti Villen koira, joten halusin itselleni toisenkin koekappaleen. Kiia osaa kuitenkin hyvin pitkälti (ja reilusti ylikin) ne asiat mitä sen koskaan hurjimmissakaan kuvitelmissa ajattelimme osaavan, joten tuntuu että aikaa uudelle pennulle oli.

Pennut menivät aikalailla ympäri Suomea. Intro asuu Perttelissä Wage tollerin kaverina, Luma Espoossa Vilin kaverina, Rasmus Köyliössä Linus ja Feston tollojen kaverina, Sanni Vantaalla Ruusa tollerin kaverina, Tico Hämeenlinnassa ja Viski Kajaanissa. Kaikki perheet ovat mukavia ihmisiä, ja he ovat olleet tähän saakka tyytyväisiä pentuihinsa. Eläinlääkärikin on tullut jo parille tutuksi, ikävä kyllä. Sanni on kerennyt jo käydä yhtenä yönä päivystävällä tosi kovan vatsatautin vuoksi (varmaankin sitä samaa mitä tuntuu nyt riehuvan ympäri Suomenmaan), ja Viski kävi röntgenissä varmistamassa, ettei polven kolhiminen murtanut jalasta mitään. Kumpikin on jo nyt kunnossa, onneksi. PRA- ja CEA-tuloksetkin tulivat. PRA:n suhteen kävi tosi hyvä säkä, sillä vaikka Zeb osoittautuikin kantajaksi, oli pennuista vain yksi kantaja (Luma). CEA olikin vähän mälsempi (vaikkakin tautina paljon "miedompi"), sillä Sanni ja Muusa ovat kantajia. Eihän sillä tietenkään ole muuta merkitystä, kuin niiden jatkojalostusta ajatellen, ja tietenkin myös Kiia pitää testata jos sitä joskus vielä ajattelee käyttää.

Kiia ja Oona ovat voineet hyvin. Enemmän ne saisivat edelleen komentaa Muusaa. Varsinkin Oona vain huutaa, kun Muusa puree tosi lujaa korvista. Oona on selvästi Muusan idoli. Oonalla on tapana haukotella aamuisin äänekkäästi kun se herää. Tänä aamuna Oona aloitti sen huuuuuoooh äänen, ja Muusa teki sen heti perässä. Huvittavan kuuloista, ja vielä huvittavamman näköistä, kun tuo meidän Muusa apinoi koko Oonan aamushown venytyksiä myöten.

Muusan kanssa on käyty aika paljon ilman isoja tyttöjä kävelemässä, ajelemassa autolla, seuraamassa naapurin maneesin agilitytreenejä jne, jotta se tottuisi toimimaan myös ilman isompia.

Niin joo, ja olihan tuossa eilen minullakin "suuri" päivä. Valmistuin bioanalyytikoksi. Juhlistin sitä käymällä koirien kanssa lenkillä, ja illalla treenailemalla agilityä. Eli mitään juhlia ei ollut, sillä jotenkin saavutus ei tunnu vielä miltään. Sitä on kerinnyt 3,5 vuotta sisäistämään ajatusta valmistumisesta, joten nyt kun se tapahtui, on vaan olo, että siinäkö se oli. Paljon on vielä opittavaa, ja tuntuukin ettei koulussa voi oppia kuin murenan siitä, mitä vuosien kokemus tuo tullessaan. Nyt vaan pitää tietää mitä sitä haluaa isona tehdä.

Koska taito ei riitä minkään hienon joulukortin väsäämiseen, haluankin kiittää kaikkia, joilta olen mahtavia kortteja saanut. Kiitoksia! Ja kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista joulua, muistakaa toisianne lämmöllä myös vuonna 2007!

21.11.2006 Vielä enemmän kasvua

Onpas viime päivityksestä hurahtanut aikaa! Aika tuntuu menneen kuin siivillä, jotenkin on vähän muutakin mielessä kuin sivujen päivittely... Pennut ovat pian 6 viikkoisia, ja vastahan niiden syntymää jännättiin. Tähän saakka kaikki on mennyt uskomattoman hyvin, en voi muuta sanoa. Kiia imettää vieläkin pentuja, mutta täytyy varmaan kohta pukea sille t-paita päälle, ettei sen tissejä revitä irti kokonaan. Sillä on uskomaton pinna pentujen kanssa: vaikka rinnat on verillä, niin lapset saa imeä. Pissatkin siivotaan edelleen lattioilta, ja pentujen henkilökohtainen hygieniakin joutuu edelleen tarkkailuun. Alle viikko sitten se komensi pentuja ekan kerran koskaan, ja nyt pennut osaavat jo useimmiten uskoa kun äiti murisee siihen malliin, että tämä luu on minun. Kaikki syövät hyvin, ja kasvavat kauheaa vauhtia. Jokaisella on omanlaisensa luonne, ja ulkonäössäkin on eroavaisuuksia. Kaikki rakastavat varista, vaikkakin se taitaisi mennä mieluummin omaan napaan jos pennuilta kysyttäisiin. Kukaan ei ole arka, ja lapsetkin ovat tulleet pennuille tutuiksi. Joka päivä keittiössä on rumpusoolo, jossa Kiian metallista vesikuppia paukutetaan lusikalla, ja meteli on sen mukaista. Tottuvatpa ainakin. :) Ulkonakin nuo ovat tosi rohkeita, ja koko piha on jo kartoitettu. Joka päivä ollaan päästy ulkoilemaan, onneksi säät suosivat meitä.

Pennuista otettiin viimeviikolla PRA- ja CEA-testit. Ensin oli tarkoitus ottaa pelkkä PRA, mutta CEA:lle ei tullut kuin 55e lisää hintaa, joten ajateltiin otattaa nekin sitten samalla. Kaikkien etujalat on kamalan näköiset, kun kummastakin ajeltiin karvat, jotta saatiin varmasti suonet esille. Näyttävät nyt ihan pattipolvilta raukkaparat. Verinäytteenotto ja automatka olivat yllättävän helppo projekti. Nyt vaan jännätään mitä tulokseksi tulee. CEA:n osalta ei ole mitään hajua, mutta PRA ei ole ainakaan B:tä huonompi. Katsotaan ja jännätään.

Oona on ollut mahtava tarhan täti, joka väsymättä ja hermostumatta leikityttää pentuja. Varsinkin Saran ja Aman kemiat käy Oonan kanssa yksiin, ja leikit kestävät välillä parikymmentä minuuttia. Sanottiinkin tuossa, että Oona löysi ikäistänsä seuraa. ;) Luonnetta tuntuu löytyvän kaikilta vähintään omiin tarpeisiin, ja energiaa myöskin.

Kuvia tulossa nettiin, kunhan tässä kerkiää.

20.10.2006 Kasvua

Pennut kasvaa silmissä, ja isolla osalla alkaa silmät aukeamaan. Tai vielä silmät ei ole siis auki, mutta pienet raot on jo nähtävissä. Varmaankin viikonloppuna maailma aukeaa lapsille lisää. :) Kauhea into kun on, niin oli pakko kokeilla mitä tuollaiset kääpiöt sanovat sorsansiivistä. Ja kyllä se nenä alkoi käymään ihan erilailla, osa yritti imeä sitä, ja osa haisteli siipeä ympäriinsä. Kaikki ovat kasvaneet hyvin, ja pieninkin poika on jo 755g. Isoin möhkälepoika on jo 950g, muut reilut 800g. Yhdessä vaiheessa niiden masu oli vähän löysällä, mutta mitään huolestuttavaa se ei ollut. Muutamia hapuilevia askeleita on otettu ilman että maha laahaa lattiaa.

Kiia on voinut hyvin. Selkeästi päivän pienet kävelylenkit kohottaa sen mielialaa. Maitoa tulee hyvin, ja jälkivuotokin alkaa loppua. Se imettää pentuja mielellään, ja hoitaa kaikki äidilliset velvollisuudet hyvin. Aamuinen pissatus/kakatus ja punnitus sekä yleistilannekatsaus on tullut sille jo tutuksi, ja se vahtii tarkasti mitä pennuille tehdään. Oona käy aina välillä kurkkimassa laatikon tapahtumia, varsinkin imettäminen on sen mielestä tosi jännää touhua. Ja välillä se haistelee pentujen pyllyjä, vielä se ei ole sentään ruvennut pesemään. Ainut mistä Oona on vähän katkera on se, että Kiia saa vähän väliä ruokaa, ja pientä Oona raasua riudutetaan nälässä.

Ensiviikosta eteenpäin saa vaaveja tulla katselemaan. On nuo sellaisia sydäntenmurskaajia, etten uskonutkaan voivani kiintyä noihin heti alusta saakka näin paljon. Taitavat kaikki jäädä meille, sori vaan... ;) Pennuista laitellaan aina vähän väliä uusia kuvia osoitteeseen: http://community.webshots.com/user/annaratilainen

14.10.2006 Hyvin menee edelleen

Pakko pistää heti uusimmat kuulumiset: Eilen ei-lihonut pentu oli tämän aamun mittaukseen lihonut 50g. Eli kaikki menee edelleen hyvin. Osa möhkäleistä on huomiseen mennessä varmaan tuplanneet syntymäpainonsa, aika vauhtia siis pitävät kun ikää on nyt 4 päivää. Voisin pistää tähän vaikka niiden syntymäpainot, ja painot nyt, niin pysyy itsekin vähän perillä missä mennään jos vaikka onnistumme hukkaamaan kirjanpitomme. :) Pentu 1 poika "Zeb 2" 370g, nyt 530g. Pentu 2 tyttö 370g, nyt 500g. Pentu 3 tyttö 375g, nyt 500g. Pentu 4 poika 300g, nyt 500g. Pentu 5 pienin poika 320g, nyt 450g. Pentu 6 tyttö 380g, nyt 590g. Pentu 7 poika 350g, nyt 515g.

Oonakin on yön asiaan sulattelun jälkeen hokannut, että perheen vauvan titteli on nyt menetetty. Nopeasti se hyväksyi kohtalonsa, kun tullessa ei paljon tilanne naurattanut. Nyt se käy jo pentulaatikon ovella vilkaisemassa vaaveja, ja heiluttelemassa häntää niille. Kiia suhtautuu Oonaan hyvin suvaitsevaisesti, vaikkakin aina kun Oona käy laatikon reunalla kuikuilemassa se menee varmuudeksi pentujen luokse.

13.10.2006 Kuulumisia

Kaikki on mennyt tähän saakka ihan kivasti. Pennut kasvavat hyvin, ja osa on jo yli 500g. Yksi poika ei ollut kasvanut eilisestä yhtään, mutta se pääsi erityistarkkailuun. Ainakin se on ihan yhtä pirteä kuin muutkin, syö ensimmäisenä tissillä ja ryömii kasalle muiden mukana. Kiiakin voi hyvin. Maitoa tulee mukavasti, ja muutenkin sen olo on positiivinen. Häntä vispaa heti kun mennään ulos. Ruokakin maistuu hyvin, eikä vatsa ole ainakaan vielä ollut sekaisin. Kun pennut käyvät maitotankkauksen jälkeen nukkumaan, Kiia yleensä lähtee laatikosta jaloittelemaan. Heti jos joku pennuista vähän vikisee, se juoksee kuitenkin heti laatikolle katsomaan mikä on hätänä. Jonkun verran Kiia vuotaa vielä jälkivuotoa, mutta ihan hajutonta. Pennut osaa jo haukkua, ja ne rääkäisyt on lähinnä huvittavan kuuloisia, jotkut kesken unien yhtäkkiä haukahtavat vähän. Suloisia kaikki tyyni, eihän noille voi kuin menettää sydämensä.

Kuvia on nähtävissä netissä, osoitteessa http://community.webshots.com/user/annaratilainen Kuvien niminä on otsikko joka kertoo vähän mitä kuvassa tapahtuu. :)

Oona haettiin tänään minun vanhemmilta hoidosta, johon se meni synnytyksen ajaksi varmuuden vuoksi. Ensin Ville kävi sen kanssa sorsametsällä, että sai pahimmat turhat energia ja sähläykset pois. kiia otti Oonan ihan hyvin vastaan, ennemminkin se näytti siltä että katsohan Nuunu, nämä ovat minun lapsiani. Oona oli tosi varovainen liikkeissään, ja antaa Kiialle & pennuille omaa rauhaa. Katsotaan nyt miten yhteiselo sujuu. Oonalle on kuitenkin kokoajan hoitopaikka varuiksi.

11.10.2006 Odotus palkitaan

Nyt se odottelu on vihdoin ja viimein ohitse! Kiia synnytti viimeyönä 4 potraa poikaa, ja 3 kaunista tyttöä. Pennut ja Kiia voivat ainakin tällä hetkellä hyvin. Synnytys oli helppo, ja Kiia on jo tänään näyttänyt siltä että lähretäänhän reenaamaan kun pennut menevät nukkumaan, kun saatiin tuo sevenpäkkikin tuosta mahasta pois. Seuraavassa kertomusta siitä miten kaikki meni:

Aamulla klo 9.40 Villeltä tuli tekstiviesti koululle, että Kiian lämpö on 36,5, ja Kiia petailee ajoittain (Ville on lomalla, ja minä hallinnon harjoittelujaksolla tämän viikon). Olin kuin tulisilla hiilillä koko päivän, ja pääsin kotiin noin 18 aikaan. Kiia oli suht rauhallinen, petaili vaan vähän silloin tällöin. Lämmöt olivat noin 36,7. Aavistelimme, että tänä yönä tapahtuu, tai jos ei tapahdu niin olisi pitänyt pistää tapahtumaan. Pyysin Sarkkua tulemaan meille yöksi, lähinnä rauhoittelemaan minua. Sarkku tuli noin 22 aikaan, ja tasan 22.00 oli havaittavissa ensimmäinen vähän isompi supistus. Sikiövedet tulivat meidän sohvalle klo 22.50, johon Kiia petasi enemmän ja enemmän (yleensä koirat ei saa edes tulla sohvalle).

Polttoja alkoi tulla tiheämmässä, ja muutamalla (ehkä 5?) keskittyneellä ponnistuksella Kiia pyöräytti keittiön lattialle läsipäisen valkohännänpäisen pojan. Emme viitsineet pyytää Kiiaa pentulaatikoon kun vahvat poltot tulivat, kun lattiankin pystyi siivoamaan ihan yhtä hyvin. Kello oli 00:20. Poika tuli takajalat edellä, mutta aika helpon näköisesti. Kiia alkoi putsata pojua, katkaisi napanuoran (jälkiviisaana tiedän ensi kerralla siirtää napanuoran kulmahampaiden kohdalle. Kiia kun yritti syödä koko napanuoran kuin spagetin imemällä) ja söi jälkeiset. Poika pääsi imemään pentulaatikkoon.

Läsipääpojan imiessä Kiia alkoi saada suurempi supistuksia, ja seuraava tähtipää valkohäntätyttö syntyi pentulaatikkoon klo 1:00. Kiia putsasi pentua, ja siirsi pennun syömään. Sanoin lähteväni vessaan, mutten kerinnyt kuin nousta seisomaan, kun seuraava pentu pullahti pihalle. Kello oli 1:10. Tämäkin oli tähtipäinen tyttö. Tytön syntymän jälkeen sanoin, että nyt menen vessaan, mutta Kiia oli eri mieltä. Edellisen tytön jälkeiset vasta tulivat, mutta heti perään tuli uusi pentu. Syntyi melkein Kiian valkoisilla merkeillä varustettu poika. Kello oli 1:20. Tämän pennun jälkeen ehdin nipin napin huokaista, kun Kiia alkoi puskea taas uutta vaavia pihalle. Seuraava poika syntyi klo 1:40. Tällä pojalla menee valkoinen rintaläikkä vähän viistoon vasemman kainalon alle. Sitten Kiia pitikin hieman lepotaukoa. Vatsan läpi kuitenkin tuntui vielä joku pentu. Kello 2:37 syntyi tuhti tumma tyttö, jolla ei ole päässä merkkejä, mutta kaikissa tassuissa on valkoista, niinkuin jokaisella muullakin pennulla. Heti perään klo 2:45 Kiia punnersi vielä ulos pojan, jolla ei ole päässä merkkejä, mutta hännänpää on valkoinen ja eturinnassa suuri valkoinen läikkä. Tämän pojan jälkeen Kiia rauhottui selvästi, ja alkoi hoivata pentuja keskittyen vain niihin. Jonkun ajan päästä Ville käytti Kiian ulkona ja pesi sen takapään, ja me Sarkun kanssa siivottiin pentulaatikko ja katsastettiin vielä pennut. Kaikki ovat suht saman painoisia (300-380g), ja innokkaita imemään. Kiia ei puolustanut pentujaan mitenkään, vaan melkein päinvastoin piti siitä että ihmisiä oli lähellä. Kaikki jälkeiset tulivat heti pentujen perässä, ja kiia söi niistä kuudet.

Kaikenkaikkiaan kaikki on mennyt tähän saakka hyvin. Kiia viihtyy pentulaatikossa, mutta lähtee mielellään pentujen nukkuessa vähän pellolle kirmaamaan. Turkki siltä lähtee tukuittain, ja se silminnähden nauttii kevyemmästä olostaan. Se putsaa pentuja hyvin, ja ohjailee niitä nisille. Se saisi varoa vähän enemmän pentuja rojahtaessaan pentulaatikkoon, mutta ehkä se oppii. Varmuudeksi kuitenkin joko minä tai Ville tai molemmat nukutaan nämä ensimmäiset yöt laatikon vieressä. Kaikille narttupennuille on jo kodit (ja osa pennunottajista jäi valitettavasti ilman). Luultavasti urospennuillekin on jo kodit.

Kuvia tulossa...

2.10.2006 Oona tokoili lisää, ja Kiia odottaa edelleen

Päiväkirja on saanut jäädä vähän tauolle, kun koulunhommat on vieneet ihan kaiken ajan. Pahin urakka on nyt takana, ja opinnäytetyö palautettu. Reilut kaksi viikkoa joka ilta koululla 19-21 asti, kyllä alkoi tuntua puolin jos toisin. Koirat olisivat kaivanneet enemmän virikkeitä, tai lähinnä Kiia. Oona on ollut taas iltaisin Villen kanssa metsällä, ja toiminut kivasti. Sen tekemisiin voi jo aika pitkälti luottaa, ja sen nenä todellakin pelaa. Toissapäivänä se mm. löysi yhden haavakkoheinurin kaislojen alta, jonne se oli sukeltanut piiloon n. 80m ampumapaikasta. Ampuja laski Oonan noutojen määräksi 70, itse uskoisin sen olevan noin 60. Ainakin on vanhemmat ja naapuritkin pidetty kylläisinä. :)

Oona osallistui Novascotiannoutajat ry:n ja Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen järjestämiin tokoiluihin. Olimme Villen kanssa mukana järjestelemässä kokeita, mutta onneksi Ville kerkisi starttaamaankin. Harmittavan vähän koiria (mukaanlukien tollereita) oli varsinkin ylemmissä luokisssa kilpailemassa, mutta ehkä ensivuonna sitten suuremmalla innolla. Järjestelyt sujuivat ihan kivasti, ja samaten Oonan startti. Oona voitti alokasluokan, ja tuli samalla tollerikerhon vuoden toko-tulokkaaksi. Niin ja tulihan sille TK1-tittelikin nimen eteen. Oonan sisko Ruska tuli tollerikerhon toko-mestariksi, onnittelut vielä Ruskalle perheineen!

Kiia pursuaa ja tursuaa. Sen tissit roikkuu jo reilusti, ja mahassa on välillä oikein kunnon juhlat pystyssä. Olo on tukala, mutta eiköhän se helpota loppuviikosta tai viimeistään ensiviikolla. Painoa on tullut normaaliin 17-18 kg noin 5-6 kg lisää, ja nousu jatkuu. Nyt vaan pidetään kädet kyynärpäitä myöten ristissä että kaikki menee hyvin...

16.9.2006 Oona tokoili

Oona osallistui Pohjois-Hämeen tokomestaruuskisoihin alokasluokassa Lempäälässä 9.9. Kisat meni tosi kivasti, ja Oona sijoittui toiseksi 28 koirakosta. Pisteitä tuli 181 eli ykköstulos ja kp. Tiukkana tuomarina oli Taru Torpström. Oonalta lähti pisteitä ihan asiasta, ja Villelläkin tuli pieniä kisaamattomuus-mokia, mutta muuten oli tosi kiva reissu. Toisin kävi Soilelle, jonka auton päälle kaatui puu keskellä parkkialuetta. Aika hyvät hermot ohjaajalla, kun saa itsensä koottua ja startattua heti tapahtuman jälkeen, ja vielä voitettua koko luokan! Paljon onnea siis Soilelle taustajoukkoineen! Oona oli myös yhdistyksemme joukkueessa, ja yhdistyksemme voittikin hopeaa ja pronssia. (joukkueitakin oli huimat 4 kpl :) )

Kiia on turvonnut jonkun verran. Tänään aamulla maa oli jäässä, ja tytöt oli seurana aitatalkoissa (aidataan koko piha ettei koirat/pennut jäisi auton alle). Huomasimme Kiian istuessa maassa, että sen maha ylttyi jäiseen maahan asti, jonka jälkeen neidit saivatkin siirtyä sisätiloihin. Mielialaltaan Kiia on nyt paljon parempi kuin vähän aikaa sitten, se tahtoo leikkiä Oonan kanssa, laukkailee ja syö kaiken ruokansa. Sen vyötärö on katoamassa, kun normaalisti sillä on oikein ampiaisvyötärö. Eilen se kävi kartoittamassa läheisellä pellolla pari kivenkoloa ihan sen näköisenä, että tännehän saisi kivan kodin... Eli vähän sitä saa nyt kyllä vahtia.

Tänään päivällä Oona pääsi treenaamaan vaakuilla. Tuttavien kihara teki ensin hyvää työtä maastossa hajustaen sen, jonka jälkeen Oona teki samaan maastoon helpohkon taipparitason hakuruudun. Vieras mies toimi motivaatiovariksen heittäjänä, ja ruutuun ammuttiin. Oona ei päästänyt koko treenin aikana mitään ääntä, ja seurasi hienosti. Hakutyö oli laajaa, ja tosi nopeaa. Ja viimeisenä (ja parhaana juttuna): ylösotot olivat taas spontaaneja, ja otteet syviä! Jos tuollainen esitys olisi ollut taippareissa, olisi haku hyväksytty varmasti. Tämä on tämä koiramaailman yleinen JOS ja JOS. :) Oonalle on siis selvästi tehnyt hyvää päästä metsälle.

Vielä loppuun suurensuuret onnittelut Oonan veljelle Kamulle ja Oonan puoliveljelle Roopelle taippareiden läpäisystä! Te olette hyviä!

8.9.2006 Odotusta, odotusta... + Oona MH-testissä

Nyt se on ultrattu! Ainakin varmasti viisi sikiötä näkyi Kiian masussa, mahdollisesti kuusi. Itse näin ihan varmaksi viisi, toisessa kohdunsarvessa vierekkäin kolme, toisessa kaksi. Ja virtsarakko oli aika täynnä, että siellä alla saattoi olla lisää pentuloita. Nyt vain jännätään lisää ja toivotaan ettei mitään satu loppuraskauden aikana. Vielähän se kerkiää imeyttää vaikka kaikki pentunsa, tai saada keskenmenon tai tai tai... (Se pikku pessimisti taas nääs) :)

Oona on MH-testattu, ja ihan selväpäiseksi todettu. :) Testin tuomarina oli ruotsalainen Barbro Börjesson, jolla on monenkymmen vuoden kokemus koirista. Luonnetestituomarina hän on ollut vuodesta 1979. Ensimmäinen huudahdus häneltä oli, että mitä, tolleri täällä, tuletko sinäkin testiin! Hän kertoi ennen testin alkua, että on testannut monta tolleria Ruotsin puolella ja tuntee rodun hyvin.

Testi alkoi kaatosateessa (ja loppui vielä kovemmassa sateessa) vieraan henkilön koirankäsittelyllä. Ville käveli toimitsijan luokse, joka kysyi koiran nimen ja lähti kävelemään Oonan hihna kanssa. Oona meni heti alussa morjestamaan toimitsijaa hyppäämällä häntä vasten, ja lähti häntä heiluen hänen mukaansa. He kävelivät yhdessä noin 15m, ja Oona rupesi tarjoamaan seuraamista. Tämän jälkeen toimitsija katsoi Oonan hampaat ja vähän silitteli sitä. Arvasinkin tämän osion menevän näin, sillä ei tuolla ole mitään ongelmaa vieraiden ihmisten kanssa. Sitten alkoi leikkiosio, jossa Ville ja toimitsija heittelivät keskenään farkunlahkeesta tehtyä vetolelua kaksi kertaa, jonka jälkeen lelu heitettiin maahan Oonalle. Oona oli hyvin kiinnostunut lelusta, ja nappasi sen maasta ja palautti Villelle. Tämä toistettiin kaksi kertaa. Sen jälkeen toimitsija rupesi vetämään Oonan kanssa lelua. Oona veti vastaan n. 20sek, mutta irrotti kun toimitsija lakkasi vetämästä tosissaan. Tämän jälkeen Oona nappasi lelun toimitsijalta, ja ja palautti sen Villelle.

Tämän jälkeen oli vuorossa saalistusosio. Maahan oli viritetty rissojen väliin naru, jonka päässä oli lakananpalanen. Tarkoitus oli katsoa lähteekö/erkaneeko koira saalistamaan rättiä n.50m päähän. Ensimmäinen veto meni pieleen, sillä Oona istui pellolla kuopassa, eikä nähnyt mitään. Tämä osio uusittiin niin, että Oona pääsi seisomaan mäennyppylän päälle. Koira päästettiin vain irti, ja katsottiin mitä se tekee. Ensimmäisellä kerralla Oona odotti selvästi lupaa lähteä, ja lähti vähän sen näköisenä rätin perään, että ilman lupaa ei saisi mennä, mutta tahtoisin kuitenkin tarkistaa mikä tuo on. Oona haistoi rättiä, mutta palasi Villen luokse. Ohjaajahan ei saa sanoa koko testin aikana mitään koiralleen ilman tuomarin lupaa, paitsi tietenkin joka osion jälkeen saa ja pitää kehua koiraa. Toisella kerralla Oona lähti heti kun lupa annettiin, sillä Ville sai sanoa tuomarin luvalla vapaa. Oona laukkasi rätille, nappasi sen, ja lähti paluttamaan sitä Villelle. Pieniä ongelmia aiheutti naru jossa rätti oli kiinni, mutta Oona kiskoi rätin väkisin mukaansa. Tämän jälkeen oli passiivinen osuus, jossa Villen piti vain seistä 3minuuttia sanomatta mitään ja yhtään liikkumatta. Tässä tarkkailtiin keksiikö koira jotain omaa tekemistä, alkaako syömään heinää, kaivaa kuoppia, hyppiä, kiljua jne. Oona seisoi koko ajan paikallaan, katseli yleisöä ja ympärilleen, ja koitti kysyä Villeltä monta kertaa että mitäs sitten tehdään. Oona oli siis tosi rauhallinen.

Sitten siirryttiin metsänrajaan, jossa olikin vuorossa kokeen erikoisempia kohtia. Ensimmäisessä osassa toimitsija tuli kauempaa metsästä sadeviitta päällään kasvot peitettynä oudosti maahan hyppien, hiipien ja viitan helmat liehuen. Oona alkoi haukkumaan heti kun se näki toimitsijan, mutta häntä heilui kokoajan villisti. Se meni Villen eteen hihnan verran, vähän pörhistellen itseään. Toimitsija meni pusikkoon piiloon ollen hiljaa ja liikkumatta. Oona lähti täyttä laukkaa haukkuen toimitsijan luokse heti kun hihna irrotettiin. Pusikon takana Oona oli kuulemma todennut, että kappas tossa on joku mytty, ja oho, siellä on joku tätikin mytyn sisällä, no morjes vaan sullekin. Tämän todettuaan se tuli takaisin Villen luokse. Sitten toimitsija alkoi kutsua Oonaa yrittäen saada sen leikkimään, mutta Oona oli sen näköinen että se on jo todettu mikä sinä olet, tehdään jotain muuta kivaa. Kun toimisija tuli meidän luokse, kävi oona taas morjestamassa hänet häntä heiluen. Tämän jälkeen tehtiin haalaritesti, joka on melkein sama kuin vastaava Suomessa. Ville ja Oona kävelivät vähän matkaa, ja noin metrin päästä nostettiin haalari heidän eteensä. Oona yllättyi todella paljon ja väisti haalaria, mutta ei kääntänyt katsettaan lainkaan pois, eli ei ruvennut pakenemaan. Hihna tiputettiin välittömästi kun haalari nousi. Oona haukkui kokoajan, mutta se nyt ei ole mikään yllätys sitä yhtään kotona tuntien. :) Häntä heilui ihan kokoajan, ja se yritti selvästi viestiä haalarille että älä tule lähemmäs. Ville siirtyi haalarin eteen, ja Oona tuli heti haistelemaan haalaria. Se nuuskaisi muutaman kerran, ja lähti tutkimaan maastoa. Sitten haalari ohitettiin pari kertaa ihan vierestä. Tarkoituksena oli katsoa jäikö koiralle pelkoa haalarista. Oona ei muuttanut yhtään vauhtiaan, vaan päinvastoin halusi mennä katselemaan haalaria uudestaan ja uudestaan häntä kokoajan vispaten. Tämän jälkeen tehtiin yllättävä kova ääni, joka kuului Villen ja Oonan ollessa äänen lähteen kohdalla. Hihnasta päästettiin taas heti irti kun ääni kuului. Oona ei reagoinut juuri mitenkään, se meni heti katsomaan että mikäs tuo nyt taas oli. Ja häntä vispasi kokoajan. Sitten siitä käveltiin kaksi kertaa ohi katsoen jäikö koiralle jotain pelkotiloja. No eihän tuo sitä pelännyt, meni joka kerralla ohi häntä heiluen ja vilkaisten että vieläkö se on siellä, leikitäänkö lisää?

Sitten tuli kokeen jännittävin osio (minulle siis, mietin että mitenköhän Oona reagoi...), valkoisiin lakanoihin puetut ihmiset, joille oli piirretty silmät ja suu. Möröt etenivät vuoronperään hiiiitttaaassstttiii kohti koiraa. Tässä tarkkailtiin riittääkö koiran keskittymiskyky kummankin kummituksen kontrolloimiseen, ja mitä koira tekee kun kummitukset pysähtyvät noin 5m päähän. Oona alkoi haukkua heti kun möröt tulivat kivien takaa esiin, mutta piti välillä pitkiäkin haukkumattomia hetkiä. Häntä oli selän päällä, ja heilui jatkuvasti. Oona vähän vilkaisi Villeen aina hetkittäin kuin kysyäkseen mitä tehdään, mutta se samalla vahti kokoajan mörköjen liikkeitä. Mörköjen ollessa muutaman metrin päässä ne käänsivät Oonalle selkänsä, ja samalla ville irrotti hihnan. Oona lähti kävellen kiertämään mörköjen läheisyyteen haistelemaan, jonka jälken Ville käveli pari metriä eteenpäin. Oona tuli Villen luokse istumaan (käskyä odottamaan?), jolloin tuomari pyysi irrottamaan hihnan koiralta. Ilman hihnaa Oona juoksi heti mörön luo, sanoi pari kertaa wuf, haistoi sitä, heilautti häntää ja tuli pois. Tämä riitti, sillä koira uskalsi mennä itsenäisesti haamun luo. Sitten Ville meni ja riisui möröltä lakanan, ja Oona pyöri ympärillä häntä vispaten. Oona hyppäsi toisen mörön syliin jo ennen kuin siltä kerittiin riisumaan edes huppua. Nekin kaverit todettiin siis varsin vaarattomiksi.

Tämän jälkeen oli vuorossa sama leikkiminen kuin alussa, ja tarkoituksena oli nähdä kuinka koira paineistui edellisistä koettelemuksista, ja halusiko se enää leikkiä. No kyllä halusi, samanlaiset noudot ja vetoleikit se teki äsköisten haamuihmisten kanssa kuin aluksi. Sen jälkeen Ville leikki koiran kanssa, ja kesken leikin ammuttiin piilossa. Oona irrotti veto-otteen, katsoi ympärilleen putosiko mitään, ja jatkoi taas. Tuli seuraava laukaus, jossa Oona alkoi taas kesken leikin katsoa että osuiko. Kolmannella laukauksella keskeytettiin leikki, ja Ville seisoi passiivisena paikallaan. Oona seisoi hetken katsellen taivaalle, sitten joka suuntaan, mutta kun mitään ei näkynyt se lähti pupunloikkia ampujaa/ääntä kohti, sillä viimeistään nyt se oli varma että pitäisi alkaa putoamaan jotakin... :) Ville kutsui Oonan vierelleen, ja tuli neljäs paukku. Taas Oona katseli taivaanrantaan ja ympärilleen, mutta totesi että tämä on joku surkea ampuja, eihän täällä tipu mitään! Sitten Oona kytkettiin ja testi oli ohi.

Sitten oli Oonan "tuomion" vuoro. Tuomarin suomeksi käännetyin sanoin: Oona oli oikein mukava koira, jolla oli räjähtävä toimintakyky, mutta myös hyvä tapa rauhoittua, kun mitään ei tapahtunut. Eli Oonalta tosiaan löytyy ON/OFF nappi. Oona toimii hyvässä yhteistyössä Villen kanssa. Sillä on hyvä into saalistaa, ja tarvittaessa toimia. Sitä vähän pelotti/jänskätti testin aikana, mutta se hallitsi itsensä kokoajan. Se haluaa hakea kontaktia kaikkiin ihmisiin, ja on aktiivinen. Ote rätistä oli vähän pinnallinen, mutta ihan tollerimainen/noutajamainen (on se sitten hyvä vai huono juttu...). Kuulemma ohjaaja saa olla koiraansa ja heidän yhteistyöhön tyytyväinen.

Testi oli äärettömän mielenkiintoinen kokemus, ja voisinpa sanoa että aika yllättäväkin. Oona ei ollut ihan sellainen kuin kuvittelin, vaan oikeastaan paljon parempi. Se oli keskivertotolleria kiinnostuneempi asioista, puolustushaluisempi, pelottomampi, ja sillä oli mieletön palautumiskyky ja toimintakyky. Oonahan oli joka testin osion jälkeen kuin iltapäiväkävelyllä. Mikään ei stressannut tai jäänyt vaivaamaan sen mieltä, ja kaikki testin osiot oli sen mielestä tosi kivoja. Itse olen kuvitellut sen haukkumisen olevan jotakin epävarmuutta, mutta tuomari sanoi että se nyt vaan on koira, joka haukkuu ensi ja ajattelee vasta sitten. Koskaanhan se ei ole jäänyt paikalleen haukkumaan, vaan aina se menee täyttä päätä laukkaa kohti "mörköjä". Ja toisaalta haukkumisesta on toivottavasti iloakin: Oona pääsee talvella ajamaan jäniksiä. :) Oli äärettömän mukava nähdä, että mikään ei hetkauta Oonan toimintakykyä, sillä se on eräs ominaisuus mitä koirassa arvostan. Juuri käytännön metsällä me kaivataankin tuollaista vähän "puupäisempää" koiraa, joka ei joka pikkujutusta säikähdä. Äärimmäisen opettava kokemus omasta koirasta, suosittelen jokaiselle jolla on vain testiin mahdollisuus mennä. Oonan koko suoritus videoitiin, eli jos joku tarvii videota esim opetuskäyttöön (jos tämä testi meille joskus rantautuu), niin sitä saa lainaan. :)

Oona meni suoraan testipaikalta autonperään, ja lähti vielä Villen kanssa metsälle. Ja kivasti meni, kuusi noutoa taas. Oonan noutamien sorsien määrä ylittää tältä vuodelta jo reilusti 30 kpl, menee varmaan kohta Kiian ohi kun se raukka ei nyt pääse koko syksynä mettälle. Tälläkin hetkellä ne ovat taas metsällä. :)

6.9.2006 Paastoa ja sorsaa

Kiia on todennut että sen ruoka on myrkytettyä. Sitä ei voi syödä. Myrkytys tapahtui noin viikko sitten. Raksut on ihan out, ja varsinkin aamuruoka. Se katsoo vaan halveksivasti jos yrittää syöttää sitä aamulla. Jonkun verran se suostuu syömään _jos_ raksut vaivaudutaan heittelemään ilmaan ja rouva saa ottaa kopin. Usein se vaan ottaa kopin ja sylkee raksut lattialle Oonan riemuksi... Ei varmaan tarvi mainita että Oona on järjestelyyn tyytyväinen. Iltaisin Kiia suostuu syömään samaa mitä ihmiset. Ja nakin ja lihapullat se syö kyllä mielellään. Edellisen kerran tällainen syömättömyysjakso on ollut sen muuttaessa meille asumaan 3,5 vuotta sitten. Tiineysasia selkenee toivottavasti perjantaina, kun Kiialle on varattu aika ultraan. Jänskättää... Saunassa olisi kuivumassa 16 sorsan siipeä pennuille, ja pari arkkupakastimellista riistaa. Toivottavasti joskus tulee tarvetta.

Oona on ollut melkein joka ilta sorsastamassa. Ja se on ollutkin ihan mukavasti, melkein kaikki tippuneet sorsat on löytynyt. Yksi jäi pusikkoon, sillä sonnilaitumen sonnit pillastuivat samalla kun Oona meni etsimään korkeasta kaislikosta tipua. Saatiin huutaa ihan tosissaan Oona tänne ja vikkelään, kun kaislikosta alkoi kuulua parikymmenpäisen sonnilauman laukkaaminen suoraan Oonaa kohti. Oona kuitenkin vähän säikähti sonneja, eikä me saatu sitä enää hakemaan oikealta alueelta. Toinenkin metsästystäjä oli ollut juuri tuolla alueella minne sonnit laukkasivat, ja hän joutui hyppäämään joessa olleeseen veneeseen ettei jäänyt niiden alle. Varoa siis kannattaa... Onneksi tuolla reissulla oli muitakin pudotuksia, ettei siitä jäänyt mitään traumaa. Ja nyt on selkeää parannusta haavakoiden ottamisessa: ne napataan melkein aina samanlailla kuin kuolleet, ja tuodaan syvällä otteella Villelle, vaikka ne yrittäisivätkin aluksi pistää hanttiin. Parhailla reissuilla Oonalla on tullut kuusi heinuria noudettavaksi. Harmi kun iltalennon aikaan alkaa olemaan niin pimeää, ettei kunnon valokuvien ottaminen onnistu. Kotipihassa Oona on päässyt poseeraamaan saaliskasansa kanssa ylpeänä.

Huomenna Oonaa pelotellaan oikein kunnolla, kun se saa kunnian osallistua Rhodesiankoirien MH-kuvaukseen, joka on Villen vanhempien pellolla. Jännä nähdä miten Oona reagoi peikkometsään, ja mitä siitä ruotsalainen testin "tuomari" sanoo. Raporttia luvassa kun keretään kirjoittamaan. Ja jos joku haluaa tulla katselemaan, niin tervetuloa meille iltapäivällä. Kahvit ja sapuskat tarjotaan, ja illalla vaikka metsälle jos keretään. :)

27.8.2006 Näytelmissä ja metsällä

Tänään Kiia kietoi tassunsa ympärille ruotsalaisen Lena Hägglundin, ja oli Hämeenlinnassa kv-näyttelyssä PN1, ROP ja sai Cacibin. Nyt se saakin jäädä ainakin näytelmäkehistä viettämään toivottavasti mammalomaa. Ainakin sen ruokahalu vaihtelee: kaikki herkut ja iltaruoka uppoavat heti, mutta aamupala alkaa jo välillä vähän tökkiä. Mielestäni se on myös jotenkin leveämpi. Ei mahasta, vaan jotenkin muuten. Räsäsen Riittakin luuli maanantaina tokotreeneissä, että onpa se lihonut. No ei ole, se on vaan jotenkin erinäköinen. :) Ja onhan sillä nyt turkki päällä. Vaikka kaikki sen oireethan voivat vielä johtua valeraskaudestakin... Parin viikon päästä se ultrataan, sitten tietää vähän enemmän. Jos ei nyt tärppää, niin seuraavista juoksuista sitten uudelleen.

Oona on taas päässyt oikein urakalla tositöihin. Se on ollut maanantaina, tiistaina, torstaina ja lauantaina metsällä (niin ja olihan Kiiakin eilen kyyhkysmetsällä, mitään ei vaan lentänyt). Ja joka kerta se toimii paremmin ja paremmin. Myöskin Ville on ollut tosi tyytyväinen sen työskentelyyn. Tiistaina se oli hoidellut oikein hankalan pudotuksen Toijalassa lammen toiselle puolelle. Etäisyyttä oli noin 70-80m, ja melko hämärää jo. Oona katsoi pudotukselle hyvän linjan, ja lähti menemään pudotusta kohti kauheaa vauhtia. Ensin se laukkasi kaislikon läpi muutaman kymmenen metriä. Lammen puolessa välissä se rupesi kuitenkin epäilemään, että tippuikohan se kuitenkin lammen tälle reunalle, ja kääntyi takaisin. Ville näytti ohjauksen eteenmenokäskyn, ja käski Oonaa etsimään. Ja pikkuneiti ui lammen yli uudelleen, ja painui miehenkorkuiseen kailikkoon sisälle. Pienen hetken päästä kaislikosta saapui kuulemma ylpeä pieni tolleri ison heinäsorsan kanssa. :)

Ville oli maanantaina Valkeakoskella metsällä, ja siellä tuli yksi hankala pudotus kaislikon keskelle, josta Oona kuitenkin otti ilmavainun jo järveltä ja meni suoraan linnulle. Eilen totesin, että minäkin haluan nähdä kuinka se toimii, ja lähdin iltalennolle Toijalaan Villen, Mikan ja Mikan pojan (6v) kanssa. Ja kyllähän se toimi. Ei pitäisi olla aina sellainen pessimisti, mutta jotenkin se nyt vaan on minun luonteenlaatuni. Viisi pudotusta, ja neljä noutoa. Yhteen emme edes lähettäneet Oonaa, sillä sorsa jatkoi lentoaan noin 200-300 metriä ja putosi leveän joen toiselle puolelle jonnekin. Sinne ei ollut mitään mahdollisuutta päästä tavallisilla kumisaappailla, ja Oona ei nähnyt pudotusta lainkaan. Totesimme että on parempi ettei edes yritetä, sillä kaislikkoa oli välissä reilusti, ja tuota miehenkin pituista kaislaa ihan kiitettävät määrät. Se olikin koko reissun ainut harmitus. Pari pudotusta tuli lammen etureunaan vasemmalle, ja yksi noin 15 metrin päähän meistä. Ville lähetti Oonan paikalle, ja oli vasta kaivamassa lihapullia palkaksi, kun Oona jo tuli heinurin kanssa takaisin. Siinä oli ainakin spontaani ylösotto, sillä aikaa meni koko hommaan maksimissaan 10 sekuntia! (jostain syystä entinen spontaanius on kadonnut kesän aikana, varsinkin jos paikalla on muita ihmisiä tai koirien hajuja)

Kaikkein hankalimmaksi osoittautui viimeinen pudotus. Linnusta näki jo sen tippuessa, että siihen ei juuri osunut. Lähetimme Oonan heti hakemaan heinuria ilman rauhoittamista (sekin on ruvennut vähän lämpiämään, ei kuitenkaan ihan räjähdyspisteeseen saakka. Tavaksi on tullut vaatia ihan totaalirauhoittuminen ennen noutoa. Oonalle tekeekin ihan hyvää, että sen kierrrokset on pikkasen nousseet, ainakin minun mielestäni), sillä oli odotettavissa jonkinmoisia vaikeuksia. Ja heinuri uikin kovaa vauhtia Oonaa karkuun ja Oona sen perässä, ja Oonaa vähän jännitti napata se suuhun. Kukaan ei nähnyt ihan varmaksi mitä tapahtui, mutta Oona haukkui kiihtyneesti ja yritti pysäyttää sorsaa (tai edes pysyä sen perässä. Onneksi lampi on aika matala, ettei sorsa päässyt sukeltamaan). Jossakin välissä sorsa vaihtoi suuntaa, ja Oona sai sen ajatteua lammen toiseen päähän. Ville rohkaisi Oonaa että ota vaan, rohkeasti nyt, ja vähän ajan kuluttua Oona tulikin sorsan kanssa. Sitä oli osunut vain siipeen, ja se yrittikin raukkaparka räpistellä vielä karkuun, ihan elossa kun oli. En tiedä oliko Oona saanut vähän nokastakin, mutta ainakin se oli mielettömän ylpeä löydöstään. Ja oli kyllä Villekin: ilman pikkuneitiä olisi moni tämän viikon sorsista jäänyt kaslikkoon löytymättä. Oonan kanssa on mukava metsästää (ainakin tällä hetkellä): se seuraa kivasti, on hiljaa paikallaan kun ammutaan, ja tuo aika isolla todennäköisyydellä tiput perille. Hauska on myös huomata, kuinka viikossa sen itseluottamus on kasvanut kohisten. Itse epäilin vähän liikaakin sen toimimista (se ikuinen pessimisti taas nääs...), kun se on niin pieni Kiiaan verrattuna. Mutta sitä sisua onkin sitten siunaantunut vähintään yhtä paljon. On mukavaa omistaa kaksi metsällä iloisesti ja mielellään töitä tekevää koiraa. :)

Ja tänään illalla taas uudestaan...

21.8.2006 Sorsastamassa

Aika pitkä päivä takana. Olimme koko eilisen päivän kyttäämässä sorsia, ja ei voi väittää muuta, oli kyllä hyvä reissu. Lauantaina Annina, Jani ja pojat tulivat meille yöksi. Jani ja Ville kävivät lauantaina illalla katsomassa Speedyn kanssa takapihalta aukeavan pellon kyyhkysiä, ja saivatkin Speedylle yhden hyvän noudon. Sunnuntaina tarkoituksena oli mennä heti klo 12.00 järvelle Villen työkaverin Jukan kanssa katselemaan kuinka sorsat lentää (ja tippuu). Ensimmäiselle järvelle pääsivät mukaan Oona ja Kössi, Kiia jäi autoon odottamaan. Samassa veneessä oli aika tiivis tunnelma, kun iskä ja tytär kera neljän ihmisen kanssa sorsastivat, mutta yllättävän hyvin paatti pysyi pinnalla. Koirille tehtiin työnjako, jossa Kössi haki vaikeampia pudotuksia, ja Oona selkeämpiä ja lyhyempiä. Kössi teki hienoa työtä löytäen pudotuksia ja haavakkosorsia puskasta jos toisesta. Ja ei Oonaakaan tarvinnut hävetä: Se löysi maalle pudonneet kiukkuisen kyyhkysen, otti sen itse suuhunsa vaikka se räpyttelikin reilusti, ja palautti Villelle käteen. Että kyllä pikkuneitikin osaa. :) Olimme jo lähteneet autolle, kun metsästä kuului pari laukausta. Jukka pudotti vielä pari heinäsorsaa, ja Kiiakin pääsi vähän töihin.

Ruokatauon jälkeen jatkoimme toiselle järvelle Toijalaan, jossa pari Villen metsästysseurakaveria oli odottelemassa. Annina ja Jani menivät toiseen porukkaan jonkin matkan päähän Speedyn ja Kössin kanssa, ja me Kiian ja Oonan kanssa mentiin toiseen paikkaan. Valoisassa ei juuri lentänyt mitään, mutta hämärän tullen lentäviä sorsia sai oikeasti VÄISTELLÄ, niin paljon niitä lensi. Onneksi Villen kaverit olivat äärettömän mukavia ja fiksuja ampujia, eikä mitään turhaa räiskimistä ollut. Koirille tehtiin vain selkeitä pudotuksia, jolloin niillä oli paremmat mahdollisuudet onnistua. Kiia toimi kaislikkoharavana kauempana, ja Oona haki hankalakulkuisen lammikon lähistölle tulevia pudotuksia. Vähän jopa Oona kuumui, kun yksi telkkä putosi sen kuonosta kolmen metrin päähän (no mitä muuta voisi odottaa SM-mitalitason ampujalta ;) ). Ensin Oonaa jännitti pirusti ottaa räpiköivä sorsa suuhunsa, mutta hetken itseään kerättyään neiti palautti telkkää maaltakin kuin vanha tekijä. Toinen hankalahko pudotus Oonalle tuli ihan lammen toiseen reunaan, jonne tippui räpistelevä heinuri. Hienosti neiti nappasi sorsan suuhunsa, ja toi nopeasti Villelle. Tässäkin kohtaa sai kyllä kiittää ampujia: Oonan palauttaessa olisi ollut mahdollista pudottaa kolmekin heinuria ihan samalla hetkellä, mutta fiksusti Mika antoi Oonan palauttaa ensin yhden "Ettei sotketa turhaan nuoren koiran päätä". Kiia työskenteli kauempana heinikossa hakien sinne tulleita pudotuksia. Toinen ampuja Tommi oli Kiian kanssa, mutta Kiia halusi palauttaa linnut minulle lammen toiselle puolelle. Vähän enemmän siinä oli työtä, mutta ei viitsitty käskeä sitä palauttamaan vieraalle ihmiselle, kun se ei kerran halunnut. Kotiin tultiin joskus reilusti 23 jälkeen, mutta kaikenkaikkiaan reissu oli mahtava. Isot kiitokset kuuluvatkin tietysti hyvälle seuralle, mutta ampujia ei voi myöskään kylliksi kiittää. Te ette räiskineet mitään turhaa, vaan hyviä selkeitä pudotuksia koirille. Myös vain hyvien osumien tavoittelu oli ihailtavaa, kaikkea mikä liikkuu ei ollut todellakaan tarkoitus ampua. Ja jos ammuttiin, niin osuttiinkin. Te olette Metsästäjiä. Kiitos Jukka, Mika ja Tommi. :)

Kiia jää nyt luultavasti mammalomalle metsästyksestä, ainakin ultraukseen saakka. Toivottavasti eilisen rasitukset ja ponnistelut eivät olleet haitaksi mahdollisille vauvoille. Ainakin ruokahalu Kiialla on normaaliin verrattuna uskomaton: se syö jopa punaiset viinimarjat puskista, kun normaalisti välillä jäävät raksutkin kuppiin. Mutta katsellaan, katsellaan!

P.s. Sähköpostiosoitteeni on muuttunut. Uusi osoite on anna .rantala@ piramk.fi (ota välilyönnit pois). Jos olet lähettänyt postia viimeisen viikon aikana eikä vastausta kuulu, pistäthän saman viestin uudelleen, sillä en ole luultavasti saanut viestiä.

12.8.2006 Ruotsissa tapaamassa miehiä

Perjantaina 4.8. oli TollerShow Kuopiossa. Oona osallistui junnuluokkaan, ja Kiia käyttöluokkaan. Oona sai H:n, ihan ansaitusti. Se on vielä kovin keskeneräinen, mutta kivaa sillä ainakin oli kehässä. Annina esitti ystävällisesti Oonan, kun minusta tuntuu että se seisoo aina jotenkin hassusti mun kanssa. Oonan kanssa ei tarvinnut ainakaan pelätä sen ujostelevan tuomaria! :) Kiia tuli käyttöluokassa toiseksi heti serkkuplikkansa Itun jälkeen, joka sijoittuikin PN-3 ja sai toisen sertinsä. Onnea Itulle ja Sarkulle vielä lisää! Päätimme jatkaa Kuopiosta suoraan Ruotsiin, ja tarkoituksena oli oleilla muutama päivä jossakin pohjoisessa, ja sitten tavata Kiian tuleva poikaystävä uudelleen.

Ajelimme Piteån laitamille, jossa Zeb perheineen asuu. Kumpikaan koirista ei ollut vielä perjantaina kovinkaan kiinnostunut toisistaan, vaikkakin vähän innostusta oli ilmassa. Odottelimme muutaman päivän Ruotsin puolella, ja saimme tutustua Helenan, Martinin, pikku-Johnin ja Zebin elämään vielä paremmin. Treenailimme NOME-juttuja Zebin kanssa, ja täytyy sanoa että pidän kokoajan siitä koirasta enemmän ja enemmän. Teimme testimielessä muutaman tosi pitkän markkeerauksen, ja Zeb suoritti nekin melko vaivattomasti. Lisäksi pidän paljon sen tavasta työskennellä: kun ei tehdä mitään, mennään vaikka ohjaajan jalkoihin nukkumaan, ja kun tehdään töitä, niin sitten todellakin tehdään töitä. Zeb pitää riistasta, ja saakin toimia Martinin apurina joka syksy sorsametsällä (se onkin Zebin pääammatti). Lisäksi Zeb on liki äänetön työskennellessään.

Koirien astutus onnistui 4 kertaa, ja itse astutustapahtumat olivat tosi helppoja (vaikka ensin pelkäsinkin kuinka käy, kun kumpikin olivat ensikertalaisia). Koirat eivät olleet kiinni kuin 7-12 min, mutta toivotaan nyt kuitenkin parasta. Jos kaikki menee hyvin, on meillä lokakuun puolessa välissä jaloissamme pikku-Kiioja ja -Zebejä. Ja jos kaikki ei menekään niinkuin haaveillaan, niin ainakin saimme tutustua aivan ihaniin ihmisiin Ruotsin puolella, sekä heidän vielä ihanampaan koiraansa! Pentusivulle on luvassa kuvia Zebistä heti kun ATK-apurini Riikka kotiutuu Helsingistä ensiviikon alussa.

Nyt vain sitten odotellaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä ja toivotaan parasta!

Lisäys klo 21.45: Ville ja Oona tulivat jokin aika sitten kyyhkysmetsältä. Ai että sieltä tuli kaksi kaverusta, joilla oli suut kuin Hangon keksillä. :) Kaksi pudotusta, ja kaksi onnistunutta noutoa. Ensin Oona oli vähän ihmetellyt kyyhkysestä irtoavien höyhenten määrää sekä sitä että lintu räpiköikin suussa, mutta nopeasti tyttö tajusi mistä on kyse. Lisäksi Oona oli ilmaissut katseellaan paikalle lentävät kyyhkyset jo ennen kuin ihmiset tiesivät niiden paikalle lepattelusta mitään. Ja kaiken lisäksi Oona oli ollut passissa ihan hiljaa, ja jopa nukahti hetkeksi kun tipuja ei näkynyt. Että pikkuneidistä sai olla jälleen ylpeä! :)

1.8.2006 Taipumattomia ja nälkäisiä tomppeleita

Päiväkirja on ollut vähän tauolla, kun tässä on ollut kaikenlaista muutakin kiirettä. Oona kävi taippareissa 25.7.2006 toteamassa, että tänään ei ole noutojutut mieleisiä. Ennen koepaikalle menoa Oona otti riistat suuhunsa ilman ongelmia, ja kokeen jälkeen vaakku oli tosi kiva ja sitä kannettiin syvällä hyvällä otteella ja palautettiin laukkaamalla. Jostakin syystä Oona ei vain tajunnut koepaikalla hölkäsen pöläystä mitä oli tekemässä. Kaksi varista palautui hakuruudusta, muu aika meni haisteluun ja kuseskeluun. Sai olla silmät ymmyrkäisenä, että mitä se oikein tekee. Nyt ongelmia on kartoitettu ja mietitty oikein urakalla, ja vyyhti alkaa selviämään: Oona ei käsitä että ruudussa voi olla muidenkin koirien hajuja, ja varikset tuoksuvat vierailta. Oona siirtyykin treenaamaan vain kimppatreeneihin, ja aina viimeisenä.

Sitten päästäänkin osioon Kiia. Se ilmeisesti käsitti, että kun joku juttu menee pieleen, niin pistetään se oikein kunnolla pieleen. Eli tollereiden mestaruusnomeen viikonlopulla... Olin lauantaina Jämsänkoskella kokeessa sihteerinä, ja Ville oli ampujana. Pyysin viimeistä starttausvuoroa, sillä Kiia on tuoksunut joidenkin urosten mieleen erityisesti parin viimeisen viikon aikana, enkä halunnut sen pilaavan muiden suorituksia hajuillaan. Sunnuntain AVO-luokan koe oli melko helppo, yksilökokeena suoritettava ja ihan tehtävissä oleva koe. Suoritusvuorossa oleva koira saapui koepaikalle, ja meni järvenrannalle odottamaan suorituksensa alkua tuomarin kertoessa edelliselle koirakolle heidän suorituksestaan. Edellinen koirakko jäi koepaikalle seuraavan markkerausten ajaksi, jotta passiivi-osuutta voitiin arvioida. Ensimmäisenä tuli 2-markkeeraus. Toinen heitoista tuli kuivalle maalle heinikkoon näkymättömiin, ja toinen veneen lähelle avoveteen. Tiesin Kiian hakevan varmasti avoveden markkeerauksen, joten otin ensin heitetyn ruohikkomarkkeerauksen. Ville toimi heittäjänä, ja Kiia sai varmaan Villestä vainun, ja juoksi pudotuspaikan ohi. Samalla se haistoi Villen jäljet jotka veivät ohjausriistalle. Jouduin pysäyttämään Kiian _ei niin kovin kauniisti_ karjaisemalla. Samalla muistutin mistäpäin oltiinkaan hakemassa markkerausta. Avoveden markkeeraus meni melko moitteettomasti, vaikka palauttaessa Kiia näkikin hakualueelta rannalla olleen lokin. Sitten mentiin ohjaukseen, joka oli aika kiva suoritus. Ohjaus tapahtui vedessä, ja matkaa oli ehkä 60m. Kiia eteni sinisorsalle suoraan, mutta lähti palauttamaan maan kautta, joka ei ole ihan Kiian tapaista. Tässä vaiheessa mielessäni kävi ensimmäisen kerran, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. En kuitenkaan viitsinyt painostaa koiraa palauttamaan uimalla. Ohjauksen jälkeen tuli haku-alue. Haku ei ollut mielestäni kauhean laaja, ja se oli suht helppokulkuista maastoa. Ruudussa oli 1 varis, kani, 2 lokkia ja sorsa. Kiia teki hyvää hakutyötä, käytti nenää ja palautti nopeasti. Yksi varis tippui palautusvaiheessa maahan, mutta muuten kaikki meni ihan ok. Viimeinen lokki oli kauimmainen, ja se oli niemessä lähetyspaikalta nähden. Pistin Kiian yliuittona niemekkeeseen, joka onnistuikin hyvin. Kiia lähti rannalla laukkaamaan, ja näin sen ottavan linnun suuhunsa. Sitten koira katosi, ja ajattelin sen olevan palauttamassa lintua. Aikaa kului ja kului, ja vihelsin pilliin. Kiia tuli lokin kanssa häntä vispaten, mutta näin sen jo palauttaessa mitä neiti oli ollut tekemässä. Lokin rintakehä oli auki, ja siitä oli pistelty tyytyväisenä napaan ihan reilut siivut. Tässä vaiheessa itselläni keitti jo hermot mukavasti kiinni, ja sanojen löytyminen oli hankalaa. Kokeen tuloksella ei ollut minulle mitään merkitystä, mutta totaalinen luoton katoaminen koiraan nyppi (ja nyppii vieläkin) vietävästi. Mitään syytä en tapahtumaan keksi, ja toisalta mikään syy ei olisi ainakaan minulle riittäväkään. Varmasti osansa oli tulevien juoksujen läheisyydellä, mutta ei sekään käytöstä täysin selitä. Itku siinä tuli, sillä siihen mennessä Kiian työskentely oli ollut tosi kivaa, se seurasi, ja piippaustakaan ei juuri tullut. Vieläkin on tyhjä olo, mutta onneksi toisten (tolleri ja muidenkin) ihmisten kommentit lämmittivät mieltä edes vähän. Ilman Villeä Kiia olisi ihan oikeasti myyty sillä hetkellä 3 e tarjoavalle. :)

Ja jotakin selitystä oudolle käytökselle saatiinkin sitten maanantaina iltapäivällä, kun lattialta löytyi veripisara. Kiia siis aloitti juoksunsa nyt. Se on tällä hetkellä tosi herkkis, ja maailma murjoo sitä oikein urakalla. Lähiaikoina meillä tullee kuitenkin matka Ruotsiin Kiian uutta miestä tapaamaan. :)

23.7.2006

Taas kerran onnistuimme ansiokkaasti tuhoamaan kaikki edelliset merkinnät päiväkirjasta mutta lyhyesti: Oonan juoksut ovat loppuneet. Oona on hieman väsynyt mutta pikkuhiljaa on jo toipumassa juoksuistaan. Menimme naimisiin 8.7.2006 Kiian toimiessa sormusten kantajana. Vieraat olimme kutsuneet tupareihin, mutta juhlista tulikin yllätyshäät.

Olimme eilen ja tänään katselemassa Vesilahdella nomeiluja. Kiia ei startannut, sillä sen kanssa oli tarkoituksena treenailla vaan malttia ja odottelua (ja kuvittelin juoksujenkin alkavan joskus näihin aikoihin). Kiian treenit sujuivatkin ihan kivasti. Seurailimme AVO- ja VOI-luokkia, ja varsinkin voi:sta yritimme jopa oppia jotakin. Ainakin parityöskentelyä ja häiriötyöskentelyä on otettava lisää treeniohjelmaan. Onnea kaikille viikonlopun aikana Vesilahdella menestyneille, ainakaan maasto ei ollut liian helppoa! :)

Oona treenaili pelkästään uimaan lähtemistä voittajaluokan loputtua, sen verran oli upottava ja epämääräinen ranta. Hyvin typy jokatapauksessa ui, eikä runsas kasvillisuuskaan paljon haitannut. Kotona Oona teki vielä yhden hakuruudun variksilla (4+heittovaris). Tänään Oona oli saanut jostakin lisäenergiaa, ja normaaleja rusakonloikkia oli taas nähtävissä. Oli kiva katsella sen hakua metsässä, sen verran innoissan se teki töitä. Kuitenkin heti treenin jälkeen Oona oli taas tosi väsynyt. Toivottavasti nyt vähitellen alkavat pikkuneidinkin hormonit tasoittumaan. Aina juoksujen aikaan kuitenkin muistuu mieleen, että miksi ne uroskoirat olisivatkaan niin mukavia...

olisivatkaan niin mukavia...