Kiian faktat

Nimi: Damiikan Keck

Rotu: Novascotiannoutaja

Sukupuoli: Narttu

Syntynyt: 26.4.2003

Omistajat: Anna ja Ville Rantala

Lonkat: A/A

Kyynärät: 0:0

Silmät: OK (2.1.2006), PRA-A

Luonne: Kiia on luonteeltaan kiihkeä taistelija, joka kuitenkin kotona ollessaan lähinnä nukkuu huomaamattomasti omalla sängyllään. Kiialla on loppumaton työinto, ja koira ei hyydy välillä pitkäksikin käyvillä metsästysreissuilla. Joskus olisi kuitenkin hyvä saada juuri noutohommissa Kiian vireystaso laskemaan, jotta se jaksaisi työskennellä vieläkin paremmin. Kiia on ystävällinen muita koiria kohtaan, ja varsinkin nuorempana kaikki koirat olivat potentiaalisia leikkikumppaneita. Oonan tulon jälkeen Kiiakin on saanut enemmän leikkiä toisen koiran kanssa, ja muut eivät ole enää ihan niin kiinnostavia. Kaikki ihmiset ovat Kiian mielestä potentiaalisia rapsuttajia, mutta rapsutuksen loputtua Kiia palaa takaisin omien ihmistensä pariin. Kiialla on hyvä itseluottamus. Lisäksi koulutusta on helpottanut paljon se että Kiia on äärettömän ahne, rakastaa leikkiä ja noutaa, joten palkkaus on helppoa toteuttaa.

Taustaa: Olimme suunnitelleet koiran hankkimista pidemmän aikaa, ja satuimme lukemaan novascotiannoutajasta. Olimme etsimässä pääasiassa Villelle metsästyskaveria, mutta koiran kanssa oli tarkoitus harrastaa myös muita lajeja, vaikka mistään lajista ei ollutkaan tietoa erityisemmin. Pari vuotta harkitsimme ja pohdimme olisiko meistä tämän ferrarin puikkoihin. Kiertelimme näyttelyissä, etsimme tietoa kirjoista, netistä ja lehdistä. Kävimme myös muutaman tollerinomistajan kotona tutustumassa rotuun, sekä Tampereen seudun yhteislenkeillä. Taisimme käydä jonkun nome-kokeenkin katsomassa. Lopulta uskalsimme varata pennun toisesta yhdistelmästä, mutta nartun jäädessä tyhjäksi jatkoimme etsimistä. Kuulimme jostakin Damiikan-kennelistä, ja huomaamattamme olimmekin jo matkalla Kuopion lähettyville. Kiian emä oli jo tuttu aiemmilta rotuun tutustumisvuosilta, joten päätöksen teko ei ollut vaikeaa.

Pennun valinnassa olisi voinut varmastikin käyttää enemmänkin järkisyitä, mutta koko pentue oli hyvin tasainen. Kaikki kantoivat riistaa, olivat kiinnostuneita ihmisistä, tahtoivat leikkiä ja olivat aloittelijan silmään samannäköisiäkin. Alunperin meidän piti ottaa pentueen rauhallisin kaveri, mutta siinä yhdessä viipeltäjässä oli vain sitä jotakin. Kiia oli pennuista tummin, ja ehkä keskivertoa energisempi. Kiia otti jo pentulaatikossa kovasti kontaktia ihmisiin, mutta oli silti itsenäinen ja häipyi pissareissulla itsekseen metsään tutkimaan maastoa. Lopullisen ratkaisun perheen suhteen teki Kiia; Villen naaman pesu minuutin ajan oli viimeinen päätös siitä, että tämä on meidän pentumme!

Koska olimme täysin noviiseja (mutta sitäkin innokkaampia oppimaan!), menimme heti Valkeakosken Kennelkerhon pentukurssille. Mukavat kouluttajat (ja ymmärrys siitä, että käsissämme olisi kouluttamattomana täysi ydinpommi) saivat meidät kiinnostumaan TOKO:n saloista. Lisäksi Kiia rakastaa yli kaiken ns. temppuilua, jona se koko TOKO:a pitääkin. Kiian ollessa noin viiden kuukauden ikäinen menimme Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen kimppatreeneihin, sillä ymmärsimme ettei ilman _meidän_ noutokoulutusta meistä tule koskaan kunnollisia koiranohjaajia, ja käytännön metsästys voidaan silloin unohtaa. Kiia on oppinut kaikki asiat jo pienestä pitäen helposti, mutta omia alun koulutusmokiaan saa edelleen korjailla.

Hetkeäkään meidän ei ole tarvinnut katua valintaamme rodun suhteen, eikä koiran suhteen. Kiia on ollut miljoona kertaa enemmän kuin me koskaan olisimme osanneet kuvitellakaan. Edes koulutukselliset epäonnistumiset, Kiian pentuajan täystuho koko asunnon kaikkeen irtaimistoon ja tollerin joskus hankalasti luettavat ajatukset eivät ole saaneet katumaan; tämä on se meidän juttumme!